Marjo Valtonen

Olen työskennellyt puheterapeuttina monipuolisesti erilaisten asiakasryhmien kanssa. Viime vuosina olen tehnyt eniten epäselvän puheen ja suualueen motoriikan kuntoutusta. Myös pienten, puheen- ja kielenkehitykseltään viivästyneiden lasten kuntoutus ja perheiden ohjaus on minulle hyvin mieleistä. Käytän työssäni tarpeen mukaan puhetta tukevia ja korvaavia (AAC) keinoja, kuten tukiviittomia ja kuvia.

Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapiaa annan asiakkaan arkiympäristössä koti-, päiväkoti- ja koulukäynteinä Helsingissä, Vantaalla, Sipoossa ja Porvoossa.

Olen valmistunut puheterapeutiksi Oulun yliopistosta vuonna 2005 ja ryhtynyt heti yksityiseksi ammatinharjoittajaksi. Olen kuntouttanut ammatinharjoittajana sekä perusterveydenhuollon asiakkaita että Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita. Ammatinharjoittamisen lisäksi olen tehnyt 1,5 vuoden sijaisuuden Tervaväylän koulussa Lohipadon yksikössä 2008-2009 ja työskennellyt Terapiakeskus Terapeijassa vuosina 2016-2018. 

Kielitaito

Terapiakielenä suomi, vanhempien ohjaus ja palaverit hoituvat myös englanniksi.


Tutkinnot

Psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutus (ET), 77 op, Lapin yliopisto KoKe, 2014

FM, laillistettu puheterapeutti, 161 ov, Oulun yliopisto, 2005

Sosionomi (amk), 141 ov Varhaiskasvatus ja perhetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 1999


Ammatilliset lisäkoulutukset mm.

- PROMPT-menetelmä, Introduction ja Bridging, yet. 6 pv

- Lasten ja aikuisten puheen apraksia - erotusdiagnostiikka ja kuntoutus, Edythe Strand, 4 pv

- Oral Placement Therapy, taso 2, yht. 5 pv

- Teaching Functional Speech to Non-Verbal Individuals with Behavioral Problems: Applying the Science of Behavioral Analysis with Oral Placement Therapy

- Apusanamenetelmäkoulutus, 1 pv

- Pro Touch -menetelmän perusteet, Äänneloikka Oy, 2 pv

- Terapeijan äännesarja, 5 pv


- It Takes Two to Talk - The Hanen Program for Parents, 3 pv

- Lasten puheen ymmärtämisen kuntoutus -workshop, 1 pv

- Kommunikaation kolmio ja kulmakivet, 1 pv


- The Get Permission Approach to Pediatric Feeding Intervention, 3 pv

- Integrated Treatment of Feeding, Speech and Mouth Function, 3 pv

- Feeding Therapy: A Sensory Motor Approach, 2 pv

- Introduction to Orofacial Myofunctional Therapy, 4 pv

- Suun ja kasvojen alueen myofaskiaalinen käsittelyhoito, peruskurssi 1 pv

- Kinesiology taping - Level 1: Basic special for speech therapists

- Suun ja kasvojen alueen kinesioteippaus, vibra ja termiset hoidot, 1 pv

- CP-kuntoutuksen keskeiset elementit moniammatillisesti viitekehyksenä ICF, 5pv


- LSVT Loud -ääniterapiakoulutus, 2 pv

- Kouluikäisten kuntoutus, 4 pv, NMI

- HÄH? Kuulonhahmotus- miten tutkin ja kuntoutan?, 1 pv

- Kerronnan ja kertomusten tutkimuksen monet ulottuvuudet, 2 pv

- Hahmotusvaikeudet, 1 pv

- Toiminnanohjaus ja oppimisen vaikeudet - Miten auttaa?, 1 pv

- Toiminnallinen näön käyttö - apua arkeen, 1 pv


- PECS-koulutus, 2 pv

- Toimivat kommunikaatiokansiot kaikille, 2 pv

- Tukiviittomien alkeiskurssi, 15 tuntia

- Tukiviittomia puheterapeuteille 12 h

- Bliss-kurssi, 3 pv


- Tavoitteellinen kuntoutuminen ja ICF, 3 op

- GAS (Goal Attainment Scaling) -koulutus, 3 op

- Terapeuttisen tavoitteenasettelun ABC, 2 pv

- Muksuopin perusteet, 5 ov

- Uusi tietosuoja-asetus. Tietosuoja ja uudistuva sääntely: näin täytät tietosuojavaatimukset, 1 pv